CCF

…kokoaa yhteen kirkkomusiikin huippuammattilaisia maan joka kolkasta. Kuoron intohimona on esittää hengellistä kuoromusiikkia tinkimättömän korkeatasoisesti ja suurella sydämellä. Kuoron laulajat ovat monipuolisesti koulutettuja kirkkomuusikkoja sekä äänenkäytön ammattilaisia, mikä mahdollistaa poikkeuksellisen värikylläisen, rikkaan ja syvän soinnin. Musiikin herkkävaistoinen aistiminen ja yhdessä hengittäminen luo koskettavia musiikillisia ja hengellisiä elämyksiä konserteissa ympäri Suomen. Kokoonpano onkin kerännyt kiitosta sekä kirkkomusiikin mestariteosten esittäjänä että kaikkien tuntemien hengellisten laulujen puhuttelevista tulkinnoistaan.

Kuoro kokoontuu neljä kertaa vuodessa muutaman päivän harjoitus-ja esiintymiskiertueelle. Vuonna 1892 perustettu kuoro toimi mieskuorona ensimmäisen reilun sata vuottaan ja 2007 kuoro muutettiin sekakuoroksi. Konsertteja on kertynyt yli 600 ja kotimaan lisäksi kuoro on kiertänyt eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvalloissa.

CCF konsertoi

  • 1.9. klo 19
    Jämsänkosken kirkko, Konsertti
  • 2.9. klo 18
    Taulumäen kirkko, Jyväskylä, Konsertti
  • 3.11. klo 19
    Raahen kirkko, Konsertti
  • 4.11. klo 18
    Ylivieskan kirkko, Konsertti

Videoita

Taiteellinen johtaja

Chorus Cantorum Finlandiae etsii parhaillaan uutta taiteellista johtajaa.

Kanttorikuoron taiteellisina johtajina ovat toimineet

Musiikin maisteri Markus Yli-Jokipii 2022 – 2025
Musiikin tohtori Kari Turunen 2011 – 2019
Kuorokapellimestari Timo Nuoranne 2005 – 2010
Musiikin maisteri Timo Lehtovaara 2000 – 2005
Kuorokapellimestari Heikki Liimola 1990 – 1998
Director cantus Juha Kuparinen 1980 – 1990
Director musices Matti Rauhala 1974 – 1980
Professori Ossi Elokas 1948 – 1974

Kuorolaiset

Chorus Cantorum Finlandiaen laulajisto koostuu musiikin ammattilaisista. Joukossamme on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkomuusikoita ja kirkkomusiikin opiskelijoita eri puolelta Suomea. Lisäksi laulajistossa on muutamia kanttorin tutkinnon suorittaneita, jotka työskentelevät muissa tehtävissä. Tervetuloa tutustumaan meihin tarkemmin!

Chorus Cantorum Finlandiæ
Suomen kanttorikuoro

suomenkanttorikuoro@gmail.com
050 351 2764

 

Kuoron hallitus

Teija Siirtola, puheenjohtaja

Elisa Murtoperä, sihteeri

Riikka Haapamäki, varapuheenjohtaja

Timo Lepistö, rahastonhoitaja

Minna Viinikainen, varsinainen jäsen

CCF
c/o Teija Siirtola
Ylivieska